Arboretuminfo
Tammiston arboretum
Tammiston arboretum on monipuolisin ja eräs Suomen hienoimmista arboretumeista. Arboretumissa on noin 250 erilaista puulajia. Tammiston arboretumin perustaja professori Gustav Komppa (1867-1949) oli Teknillisen korkeakoulun professori ja Turun yliopiston kansleri. Tammiston alueen Komppa hankki vuonna 1919. Hänen vapaa-ajan harrastuksensa oli eri puolilta maailmaa peräisin olevien puiden ja pensaiden istuttaminen. Monet niistä olivat harvinaisia, meillä harvoin kokeiltuja kasveja.
Arboretum - historiaa
Puiston alkuvaiheita
Professori Komppa innostui 1900-luvun alussa Asikkalan Vääksyssä sijainneessa kesäpaikassaan vaimonsa Siirin aloittamasta puutarhaharrastuksesta niin, että alueet alkoivat täyttyä erilaisista kasvierikoisuuksista. Maaperä Vääksyssä oli karua ja kasvien viljely vaati paljon maanparannustoimia. Komppa siirsikin kasvikokoelmansa Karjalohjan seudun edullisempaan ilmastoon hankittuaan omistukseensa Tammiston tilan v. 1919. Taimikuorman kuljettamiseen tarvittiin kaksi junanvaunua ja puuvartiset kasvit suojattiin kuljetusta varten käyttäen pakkausmateriaalina kivikkokasveja. Kasvit istutettiin aluksi peltoon, myöhemmin niitä alettiin siirtää metsälohkoille.
Luonnonystävälle
Tammiston luonto ja sen väki toivottaa tervetulleeksi kaikki nisäkkäiden, lintujen, maisemien ja luonnonrauhan bongaajat. Tammiston arboretum on myös käytettävissä erilaisten luontoon liittyvien kurssien ja retkien pitopaikkana.